KEYNOTE: Jukka Kurttila

Jukka Kurttila on hylännyt perinteiset excelit ja johtaa Finlaysonia kuluttajabrändinä. Rohkeat valinnat niin tuotannossa kuin yhteiskunnallisessa toiminnassakin ovat nostaneet Finlaysonin takaisin kuluttajien tietoisuuteen.

Jukka Kurttila toimii Finlaysonin toimitusjohtajana. Kurttilan luonteessa ja toimintatavoissa näkyy rohkeus, jolla hän myös osti globaalissa kriisissä olleen yrityksen kääntäen sen nousukiitoon. Kurttila on rautainen yritysmaailman ja markkinoinnin osaaja, joka on perustanut urallaan kahdeksan yritystä. Kurttila on myös Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n perustajajäsen ja hallituksen jäsen.

Kurttila ravistelee suomalaista yrityskenttää. Hän toivoo yrityksiltä lisää kapinahenkeä, intohimoa ja näkemyksellisyyttä. Kurttilan johdolla Finlayson on ottanut kantaa ja kiinnittynyt yhteiskunnalliseen keskusteluun. Finlaysonin tavoitteisiin lukeutuukin voiton tuottamisen lisäksi myös yhteiskunnallisia päämääriä – maailmaa halutaan muuttaa paremmaksi.