Kansainvälisty tai kuole

Kirjoittanut 25.11.2016BC2017

Saija Mahon


 

Sainpahan katseenne kääntymään tännepäin. Otsikko on ehkä jokseenkin radikaali, mutta ei kuitenkaan ihan täysin totuudesta poikkeava.

Kansainvälistyminen on yrityksille, liiketoiminnalle ja talouden kasvulle nykyään välttämätöntä. Varsinkin kun puhutaan pienemmistä maista kuten rakas Suomemme. Kilpailun jatkuvan kiihtymisen ja kiristymisen myötä omat nurkkamme voivat nopeasti käydä liian pieniksi. Kysyntä ja tarjonta kukkii (ja samaten potentiaalisesti voi tyrehtyä kausittain) monilla eri markkinoilla, ja moneen eri tahtiin. Tämän tosiasian johdosta meidän yrittäjien onkin erittäin tärkeää myös tarkastella ja tutkailla mahdollisuuksia omien kotikontujemme ulkopuolelta.

Missä ovat maailmaan parhaat Silakkamarkkinat?

No Turussa tottakai. Kummallakin puolella jokea. Mutta mitäs jos kalaa ei tulekaan? Uistimet ja virvelit on testattu ja katiskatkin heitetty vesille. Koukut tyhjää täynnä. Eihän Silakkamarkkinat ole markkinat ilman myytävää, ja siihen toppaa tottakai markkinoilla vierailijoidenkin virta. Mitä siis tehdä? Yksi vaihtoehto on tottakai lähteä kalaan paikkaan, jossa kalat (isommat ja pienemmät) molskii. Sama periaate pätee mihin tahansa muuhunkin liiketoimintaan; jos omat markkinat ei vedä, pitää harkita muiden markkinapaikkojen lähestymistä.

Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Uusien, ja varsinkin kansainvälisten markkinoiden valtaaminen vaatii suunnittelua, markkinatutkimusta ja ‘go-to market’ strategian hahmottamista. Maailman laajuinen menestys ja uudet, potentiaaliset asiakkaat ja kuluttajakunnat ovat internetin ansiosta vain muutaman klikkauksen päässä, mutta suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys on kuitenkin hyvä pitää mielessä, jotta vältytään (ikäviltä) yllätyksiltä tulevaisuudessa. Haluankin listata alle muutamia elementtejä, jotka kannattaa ottaa huomioon maailmanvalloitus-suunnitelmaa luodessa;

Go-To market – strategian luominen;

  • Markkinatutkimuksen tekeminen → Onko uusilla markkinoilla muita kilpailijoita jotka tarjoavat samaa kuin sinä? Miten he ovat hinnoitelleet palvelunsa tai tuotteensa? Miten sinun palvelusi /tuotteesi eroaa kilpailijoista?

Kulttuuri → Miten uuden markkinan (maan) kulttuuri ja kuluttajakäyttäytyminen eroaa kotimarkkinoista? Miten omaa markkinointiviestintää ja kommunikointia tulee potentiaalisesti muuttaa, jotta palveluille ja tuotteille saadaan oikeanlainen brändi-imago ja loppupelissä tottakai, tehokas ja kattava myyntitulos.

Verkostojen tärkeys → Uusille markkinoille voi toki lähteä kylmiltään, mutta mitä enemmän yrityksellä on yhteyksiä, potentiaalisia partnereita ja kumppaneita / yhteyksiä uusilla markkinoilla jotka voivat auttaa tehokkaassa (ja kustannustehokkaassa) laajentumisessa, sen parempi tottakai. Kumppanit ja partnerit voivat antaa kullanarvoista tietoa miten markkinoilla tullaan pärjäämään ja mitä odotuksia liiketoiminnalle voidaan realistisesti asettaa.

Fyysinen presenssi vs digitaalinen presenssi → Kulttuuri, eri maat ja markkinat voivat erota suurestikin toisistaan. Joissakin maissa fyysinen presenssi (toimisto tai toimipiste) on ehdoton ‘must’ jos halutaan tehdä pitkäjänteistä liiketoimintaa. Toisissa maissa asenteet fyysistä olemusta kohtaan ovat löyhemmät, ja näin ollen digitaalinen presenssi voi olla tarpeeksi tehokas yksinään. Tämä elementti on kuitenkin hyvä selvittää ennen uuden liiketoimintasuunnitelman toimeenpanemista.

Liiketoiminnan yhtenäisyys → Globaaliksi brändiksi tavoittelevan yrityksen on hyvä myöskin ottaa huomioon liiketoiminnan ja brändi-imagon yhtenäisyys koti– ja kansainvälisillä vesillä. Vaikka kulttuurierot voivatkin potentiaalisesti muokata viestintää ja kommunikointia, ydinviestin tulisi pitäytyä uskollisena brändin arvoille, missiolle ja aatteille. Tässä yhteydessä onkin erittäin tärkeää että yrityksellä on yrityksen TARINA hallussa, ja että se tulee esille tehokkaasti missäpäin maailmaa tahansa.

Pidä ystävät lähellä, mutta kirjanpitäjät vielä lähempänä

Kansainvälistyvän yrityksen menestyksen mahdollisuudet uusilla markkinoilla ovat uskomattoman suuret. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, jotka voivat olla asiakkaitasi. Mutta kaiken kohinan, innostuksen ja energian keskellä yrityksen on kuitenkin erittäin tärkeää pitää pää kylmänä ja suunnitella kassavirta tehokkaasti.

Miten kassavirta riittää alkuponnistuksiin? Mitä muutoksia tilinpitoon tulee potentiaalisesti tehdä, kun yritys toimii uusia valuuttoja vaihtaen? Mitä paikallinen veromies haluaa ja milloin? Eri säännöt pätee eri maissa ja nämä tottakai (valitettavasti) tulee ottaa huomioon. Useasti paikallisen, tai vaihtoehtoisesti kansainväliseen tilinpitoon ja kirjanpitoon erikoistuneen toimijan palkkaaminen on hyvä idea. Tehokas kirjanpito on kaiken liiketoiminnan ja liiketoiminnan kestävyyden edellytys.

Kansainvälinen liiketoiminta vaatii paljon, mutta myöskin antaa paljon. Lähde siis rohkeasti heittämään verkkoja uusille vesille! Onnea matkaan.

Mikä on se X, jolla organisaatiosi on saanut tuulta siipiensä alle?
– Ehdottomasti tehokas verkostoituminen ja yritykseni imagon jatkuva ja väsymätön rakentaminen.

Mikä on se X, jonka ennakoit kantavan organisaatiotasi muutosten keskellä kymmenen vuoden kuluttua?
– Jatkuva uteliaisuus, palo ja halu uudistua.

tcc-1951Saija Mahon on Mahon Digital Marketing Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Kansainvälinen, monesti palkittu digitaaliseen markkinointiin erikoistuva digitoimisto auttaa kasvavia maailmanlaajuisia yrityksiä saavuttamaan myyntitavoitteensa hyödyntämällä kehittyneitä teknologioita ja strategisia taktiikoita alati laajenevassa verkkoympäristössä.